Potilasohje ENMG-tutkimukseen

Valmistautuminen

Erityisiä ennakkovalmisteluja ei tarvita. Kylmänä vuodenaikana kannattaa matkalla käyttää lämpimiä käsineitä, koska lämpimän käden tutkimuksessa mittaustulokset ovat tarkempia. Muuten kannattaa pukeutua siten, että tarvittaessa myös raajojen yläosat on helppo riisua paljaaksi (reisien ja olkavarsien alue). Mahdollisuuksien mukaan jalat on hyvä pestä tutkimuspäivänä. Ihon rasvaamista pitää välttää.

Ajanvaraus on kiinteä. Mikäli aika ei sovi, muista peruuttaa se ajoissa!

Muista ottaa mukaan

Tutkimuksessa tarvitaan lääkärin antama lähete sekä mahdollinen maksusitoumus.

Mikäli oireisiin liittyy aiempia tutkimustuloksia tai käyntitietoja, kannattaa nämä näyttää tutkivalle lääkärille tutkimuksen alussa. Meillä tehdyistä aiemmista tutkimuksista tiedot löytyvät kuitenkin arkistostamme yli 20 vuoden ajalta.

Mikäli kyseessä on vakuutusyhtiön kustannuksella tehtävä tutkimus, kirjallinen laskutuslupa on pyydettävä etukäteen vakuutusyhtiöltä. Muussa tapauksessa asiakas maksaa tutkimuksen käynnin yhteydessä ja perii itse korvauksen tositteita vastaan vakuutuslaitokselta.

Kela-kortin esittämällä käteisasiakkaat saavat kassalla Kelan sairausvakuutuskorvauksen saman tien.

Tutkimuksen kulku

Lähetetiedoista riippuen asiakasta pyydetään aluksi täyttämään oirekarttalomake.

Tutkimuksessa lääkäri mittaa hermoimpulssin kulkua hermoissa antamalla pieniä sähkösykäyksiä hermoihin ihon pinnalta. Tämä ei aiheuta kipua. Lihassähköisiä ilmiöitä mitataan tämän jälkeen hyvin ohuella platinaneulalla muutamasta kohdasta tutkittavalta alueelta. Hetkellinen neulan pisto tuntuu samankaltaiselta kuin esim. akupunktiossa. Tutkimus kestää 20-60 min. Lisätietoa tutkimuksesta.

Lausunto tutkimuksesta lähetetään hoitavalle lääkärille, jonka kanssa asiakas sopii jatkotoimista.

Tutkimuksella ei ole jälkivaikutuksia eikä rajoituksia ole esim. saunomisen tai uimisen suhteen.